Olen nyt jo useamman kuukauden suunnitellut akvaarion ostamista. Olen aivan innoissani ajatuksesta! Olen etsinyt tietoa netistä ja katsellut kuvia kaloista ja akvaarioista. Miten uskomattoman hienoja vaihtoehtoja voi ollakaan – siitä tulee ehdottomasti kotini keskipiste. Mietin jo nyt, miten vieraat tulevat ihastelemaan sitä ja kuinka paljon saan itse iloa sen katselusta. Silloin kun on vaikeuksia rentoutua ja rauhoittua, voin vain suunnata katseeni akvaariooni ja tarkastella, mitä kalani touhuavat ja miten ne viettävät elämäänsä niille suunnittelemassani kodissa.
Uusi, ihana harrastukseni
Akvaariosta tulee ehdottomasti uusi, hieno harrastus, jonka parissa tulen tulevaisuudessa viettämään paljon aikaa. Akvaarioliikkeissä myydään todella monipuolisesti paitsi kaloja, myös kasveja ja erilaisia somisteita. Olen katsellut jo valmiiksi esimerkiksi erilaisia myytäviä kiviä ja kantoja, joilla kokonaisuudesta saa upean näköisen. Kalat ovat tietysti se ykkösjuttu ja syy miksi akvaarion haluan. Ihanaa, että saan yhdellä kertaa niin monta lemmikkiä! Valintojen tekeminen tulee varmasti tuottamaan vielä pään vaivaa. Vaihtoehtoja on niin paljon.
Kalalajien valinnan vaikeus
Ensimmäiseksi tulee tietysti mieleen, että valitsisi kalat vain niiden ulkonäön perusteella. Asia ei valitettavasti ole ihan niin yksinkertainen. Niiden täytyy tulla toimeen keskenään ja niillä tulee olla samat vesi- ja lämpötilavaatimukset. Sitten vaikuttaa tietysti akvaarion koko, eli niitä saa olla vain tietty määrä tietyn kokoisessa akvaariossa. Muuten ne eivät voi hyvin, mitä en tietenkään halua. Eli täytyy pitää nämä asiat mielessä, kun suunnittelen mitä kaloja tulen hankkimaan.
Yksi kalalaji, jonka ehdottomasti haluaisin, on perhoskiklidi. Hauska nimi! Ne ovat mielestäni aivan uskomattoman kauniita, niissä on hieno yhdistelmä eri värejä ja niistä todellakin tulee jollain tavalla perhonen mieleen. Myös lehtikalat ovat hienon näköisiä! Ne ovat ilmeisesti myös hyvin helppohoitoisia. Perhoskiklidien ongelmana nimittäin on se, että ne ovat rauhallisia kaloja, joita ei voi yhdistää kuin toisten rauhallisten kalalajien kanssa. Joten en ole aivan varma kannattaako minun valita niitä, vaikka ne ovatkin niin hienon näköisiä.
Taistelukalat
Lisäksi olen katsellut paljon taistelukaloja. Niiden ulkonäössä on jotain tosi jännää ja niitä saa erivärisinäkin. Niiden raflaava nimi tulee siitä, että akvaariossa ei voi olla kuin yksi taistelukalauros. Jos niitä on useampi, ne alkavat tapella raivokkaasti keskenään. Kauhea ajatus. Minä ja blogini saisimme pian syytteen jostain eläinsuojelurikoksesta… Uroksia ei voi olla siis kuin yksi. Mutta ne ovat kuulemma täysin säyseitä ja rauhallisia muita kalalajeja kohtaan – eivät mitään tappelupukareita!
Labyrinttikaloja olisi mielenkiintoista seurata
Toinen kiehtova kalalaji on labyrinttikalat. Niillä on labyrinttielin, jonka kautta ne hengittävät käydessään haukkaamassa happea veden pinnalta. Sitä voisi olla jännä seurata. Niiden hyvänä puolena on myös se, että nekin ovat rauhallisia eivätkä häiritse kalakavereitaan. Ne siis soveltuisivat yhteen perhoskiklidien kanssa, joista aikaisemmin kirjoitin. Ennen akvaariokauppaan säntäämistä minun tulee kuitenkin tässä vielä miettiä ja suunnitella kalalajien valintaa. Mutta onhan tässä aikaa harkita ja haaveilla ennen lopullisen ostopäätöksen tekemistä.