Välimeren risteily seikkailunnälkään

Arjessa on omat seikkailunsa, mutta jokainen tuntee varmasti aika ajoin kaipuun johonkin ainutlaatuiseen, mielenkiintoiseen ja jännittävään irtiottoon. Yksi ilta viinilasin äärellä kaverini keksi: lähdetään risteilylle Etelä-Eurooppaan! Mielikuvitukseni pääsi niin nopeasti valloilleen täyttyen auringosta sinisen meren yllä, sypresseistä rannoilla, punatiilisistä katoista, mahtavasta ruoasta ja mandoliinin soinnista, että olin välittömästi mukana. Loppuilta sujui yhteisen innon siivittämänä, kun kävimme läpi varmasti aika kliseisiäkin odotuksia tulevalta matkalta. Eipä silti, jostakin matkan suunnittelu on aloitettava.

Olen itse aiemmin käynyt muun muassa Roomassa, läpikulkumatkalla Milanossa ja kerran lapsena Mallorcalla – matka, josta minulle on jäänyt vain hämärä muistikuva hotellin uima-altaasta. On siis monta mahdollista maata ja lukemattomia kaupunkeja, jotka olisivat minulle aivan uusia kokemuksia. Tutkittuamme erilaisia mahdollisuuksia tarkkaan, meille selvisi hyvin pian että vaihtoehtoja riittää. Onhan Välimeri todella laaja alue, vaikka pysyttelisikin Etelä-Euroopan maissa. Tarkempien matkakohteiden lisäksi on tietysti päätettävä matkan ajankohta ja kesto. Loman lopullinen hinta määräytyy näiden tekijöiden lisäksi vielä laivasta ja hyttiluokasta.

Odysseia: mitä tehdä?

Suuntaa sitä sitten läntiselle Välimerelle, Espanjaan, Ranskaan ja Italiaan tai saapasmaasta itään, Kroatiaan ja Kreikkaan, on risteilyllä tarjota jokaiselle jotakin. Nopea googletus antaa hyviä ehdotuksia vierailuille, riippuen tietysti matkan ajankohdasta. Meitä voisi kiinnostaa esimerkiksi oopperanäytökset, elokuvajuhlat ja purjehduksen maailmanmestaruuskilpailut. On parempi valita joku erikoisempi illanvietto päiville, joina laiva pysyy maissa. Joissain kaupungeissa maissaoloaikaa voi olla vain puolen päivän verran, joten aina osallistuminen festivaaleille, urheilukilpailuihin tai konsertteihin ei ole mahdollista.

Lyhyemmät kaupunkivierailut voi käyttää hyvillä mielin shoppailuun, turistinähtävyyksien ihailuun ja tutustuakseen paikalliseen ruokakulttuuriin. Varteenotettava vaihtoehto on myös valmiit opastetut kierrokset, joita voi yleensä helposti varata risteilymatkan oston yhteydessä. Risteilyn paras puoli onkin varmasti vaihtelu ja monipuolisuus. Vaikka huono sää osuisi jollekin päivälle, seuraavassa satamassa satojenkin kilometrien päässä voi aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta koko päivän ajan. Saman matkan aikana voi nauttia aitoa paellaa ja maistella toscanalaisia viinejä – paikallisesti.

Toiset ihmiset ovat matkan paras anti

Risteilyn saa helposti mukautettua mieleisekseen, ja se on helpompi tapa päästä paikasta toiseen kuin omatoimisesti maata pitkin liikkuminen. Asia, jota kaverini kanssa odotamme, on muut kanssamatkustajat. Risteilyn aikana ehtii tutustua uusiin ihmisiin ja halutessaan vaikka tanssia laivan yökerhossa pikkutunneille asti. Kavereita saakin varmasti helpommin kuin tavanomaisella hotellimatkalla. Risteilyn aikana elää ikään kuin kahdessa maailmassa, laivalla ja maissa. Tyypilliseen tapaan olemmekin kaverini kanssa ehtineet suunnitella erilaisia asukokonaisuuksia erilaisiin tilanteisiin, niin fiinimmille illallisille laivalla kuin kaupunkikierroksillekin.

Vaikka monista kohdekaupungeista saa vain nopean, pintapuolisen kuvan, ehtii matkan aikana kokonaisuudessaan oppia ja nähdä varmasti paljon. Tällaista risteilymatkaa voisikin ajatella eräänlaisena johdantokurssina Etelä-Euroopan maihin. Epäilemättä kotiin palaa hymyssä suin ja tyytyväisenä, sydän täynnä kokemuksia ja mieli täynnä ajatuksia siitä, minne on palattava takaisin. Erittäin todennäköistä on, että sitä haluaa takaisin itse laivalle. Matkalle lähtö tuntuukin aivan ihanalta, ja kaksin kerroin niin, kun reissuun pääsee parhaan kaverinsa kanssa!

Purjehduksen maailmanmestaruuskisat

Voit löytää lukuisia purjehduksen maailmanmestaruuskisoja, joita järjestetään vuosittain. Purjehdus on suosittu laji ympäri maailmaa ja erityisesti niissä maissa, joille meren läheisyys on tuttua. Kisata voivat niin nuoret kuin aikuisetkin. Miehille ja naisille on usein omat luokkansa, joissa kilpaillaan. Purjehtijoita haastetaan erilaisissa ominaisuuksissa. Purjehtijan tulee voida käsitellä venettä hyvin, työskennellä ryhmässä ja pystyä ennustamaan sääolosuhteita erityisesti tuulenvoimakkuuden kannalta. Mikäli purjehtijoilla on rata, joka tulee suorittaa, ratamerkkien kiertäminen on pääosassa. Tällöin se, jolla on paras paikka ja pääsee kiertämään merkit huolellisesti ensimmäisenä, voittaa.

Aarhusin kansainvälinen purjehduskilpailu

Vuonna 2018 Aarhusin kaupunki Tanskassa järjestää Kansainvälisen Purjehdusliiton (ISAF) purjehduskilpailun. Kisapaikkana toimii Aarhusin Kansainvälinen Purjehduskeskus Aarhusin lahden tuntumassa. Tapahtumapaikalle on lyhyt kävelymatka keskustasta ja kilpailuun toivotaan yleisöä runsain mitoin ympäri maailmaa. Aarhus pyrkii saamaan vuonna 2018 edellisten kisojen ennätyksen rikki ja toivoo jopa sataa eri osallistujamaata. Ainoastaan olympialaiset ovat suurempi tapahtuma kuin neljän vuoden välein järjestettävät Purjehdusliiton kisat. Vajaan kahden viikon kestävissä kisoissa otetaan mittaa useista eri luokista naisten ja miesten eri sarjoissa. Aarhusin kilpailuissa vallitsee hyvä meininki.

ISAF

ISAF eli International Sailing Federation on päättävä elin purjehduslajeissa. Sekä Kansainvälinen Olympiakomitea, että Paralympiakomitea tunnustaa ISAFin päättävän aseman hallitsijaksi ja järjestö järjestää omat kansainväliset purjehduskisansa joka vuosi. ISAF on saanut alkunsa Britannian ja Ranskan halusta tehdä yhteistyötä kansainvälisen purjehduksen ja niiden sääntöjen parissa 1900-luvun alkuvuosina. Nykyään ISAFin alaisuuteen kuuluu 8 eri lajia. 2014 Espanjan Santanderissa pidettyihin kisoihin osallistui 83 eri kansallisuutta ja yhteensä 1250 urheilijaa eri maista. Seuraavat kisat pidetään Tanskan Aarhusin jälkeen 2022 Albanian Tiranassa.

ISAFin tavoitteena on tuoda purjehdusta paremmin esille urheilulajina välittämättä eri kansallisuuksista, roduista, politiikasta tai mistään muusta ulkopuolisesta tekijästä. Kaikki halutaan toivottaa tervetulleeksi yhtä lailla. Tämän lisäksi ISAF toimii valvovana elimenä ja määrittelee veneluokat sekä kilpailulajit. Tehtäviin kuuluu myös edellä mainitun kansainvälisen Regattan järjestäminen. Tämän lisäksi ISAF järjestää lukuisia kokouksia ja palavereja ympäri maailmaa päättääkseen tärkeistä purjehdusharrastukseen kuuluvista tekijöistä ja toimijoista. He myös jakavat purjehduksessa hyvin menestyneiden voittajien palkintoja joka vuosi erilaisten tapahtumien yhteydessä. ISAF on lisäksi vastuussa erilaisten rahallisten palkintojen ja stipendien jaosta. Nykyään ISAF tunnetaan myös nimellä World Sailing.

Erilaisia kilpailuita

Sen lisäksi, että vuosittain järjestetään suuria kansainvälisiä purjehduskilpailuja, myös pienemmät regatat ja kilpailut ovat suosittuja. Varsinkin kesän kuumina aikoina Etelä-Euroopan risteilykohteet kuhisevat sekä ammattilais-, että harrastuspurjehtijoita ja täyttää vierasvenesatamat hyvässä yhteishengessä. Eri luokat järjestävät kilpailuita ympäri maailmaa. Omat kisat löytyvät esimerkiksi J-luokasta, A-luokasta, RS:X-luokasta ja Laser-veneluokasta. Jokaisessa kilpailussa yhteistä on valtava yleisötulva ja useita kilpailijoita ympäri maailmaa. On siis selvää, että erilaisille purjehduskilpailuille löytyy paljon kysyntää ja purjehduksesta on tullut suositumpaa vuosi vuodelta. Purjehdus ei ole enää vain varakkaiden laji, vaan sitä voi harrastaa kuka tahansa, kenellä innostusta riittää.

IFDS

IFDS eli International Association for Disabled Sailing on ISAFin sisarjärjestö, joka järjestää paralympialaiskisat yhdessä Kansainvälisen Paralympiakomitean kanssa. Tämän elimen tavoitteena on tarjota paremmat mahdollisuudet purjehduksen harrastamiseen myös vammaisille. Purjehtimisesta tuli paralympialaislaji vuonna 2000 kesän kisoihin. Purjehdusvälineet on suunniteltu ottaen huomioon vammaisten tarpeet ja Rio de Janeiron kisoissa 2015 nähtiin kolme eri purjehdusluokkaa joko yksinpurjehdukseen tai kolmen henkilön ohjattavaan veneeseen. Suureksi pettymykseksi purjehdus pudotettiin pois vuoden 2020 Pekingin olympialaisista, sillä katsottiin, ettei purjehduksella ole vielä tarpeeksi suurta kansainvälistä harrastajakuntaa ympäri maailman.

Purjehtimisen parhaat puolet

Unelmoitko rauhasta, uusista kokemuksista ja virkistävästä, raittiista meri-ilmasta? Jos et pelkää pientä haastetta, voi purjehtiminen olla juuri sinulle sopiva uusi harrastus. Purjehtimisesta pitävät kuvailevat kokemuksiaan veneessä rentouttavaksi ja eheyttäväksi, mutta myös sopivia haasteita antavaksi ja ennen kaikkea jännittäväksi tavaksi viettää vapaa-aikaa tai lomaa perheen ja ystävien kanssa. On toki vaikeaa päästä selville kaikesta tarvittavasta ennen harrastuksen aloittamista, mutta kokemuksen karttuessa haasteet jäävät taakse ja purjehtimisesta voi nauttia täysin siemauksin niin pienemmissäkin vesistöissä kuin merelläkin.

Purjehtiessa on tärkeää ottaa huomioon merenkäynti ja tuuli. Vaikeat sääolosuhteet vaikeuttavat myös purjehtimista ja varsinkin yksin purjehtiessa on tärkeää pitää säätä silmällä, jottei hankala keli pääse yllättämään. Nykyaikaisilla veneillä pystyy purjehtimaan niin myötä- kuin viistottain vastatuuleenkin purjehtien. Entisaikaan tämä ei vielä ollut mahdollista. Purjehtimista voi harrastaa niin kilpailumielessä kuin myös matkailuakin ajatellen. Erilaiset purjehdustavat vaativat myös erilaisia veneitä ja näin ollen pitkille matkoille tulee varata myös esimerkiksi nukkumiseen sopivat paikat.

Parhaita purjehduselämyksiä

Uskomattomia kokemuksia voi hankkia niin pidemmilläkin reissuilla, kuin myös oman kotimaamme edustalla Turussa. Turun saaristoristeily on uskomaton kokemus ja sopii sekä aikuisille että lapsiperheillekin. Turun edustalla on lukuisia saaria jotka ovat tunnettuja hylkeistään, kalastuksestaan ja pitkästä historiastaan. Esimerkiksi Kökarin saari on todellakin näkemisen arvoinen ja voit nauttia siellä vaikkapa saunomisesta ja upeista maisemista. Utön saarella on ollut historiaa 1600-luvulta lähtien ja saarelta voit löytää Suomen vanhimmaksi sanotun majapaikan.

Utön saarella on myös oma vanha kirkko, joka ajoittuu vuodelle 1846. Kirkko on siis hyvin samanikäinen Suomenlinnassa sijaitsevan kirkon kanssa, joka on puolestaan vuodelta 1854. Gullkronan saarella asuu vuoden 2015 tilastojen mukaan vain kolme vakituista ja ympäri vuoden saarella asuvaa asukasta. Aiemmin saari toimi vierasvenesatamana mutta nykyään saari ei ole avoin ilta- ja yöaikaan. Seilin saaren nimi tulee ruotsalaisesta nimestä Själö joka tarkoittaa käännettynä hyljesaarta. Hyljesaaren nimi viittaa saaren historiaan hylkeidenpyynnin tärkeänä paikkana.

Syitä rakastaa purjehdusta

Miksi purjehtiminen on sitten niin ihana harrastus? Ensinnäkin, veden läheisyys tekee oikein hyvää mielen hyvinvoinnille. Kun mieli voi hyvin, myös keho voi hyvin. Sitä paitsi kroppa saa hyvän treenin ja notkeus kehittyy takuulla veneessä tasapainoillessa. Koska veneitä on niin monia erilaisia, aina löytyy uusi vene testattavaksi. Purjehdusta rakastavat niin pienet lapset kuin aikuisetkin ja harrastamista voi jatkaa vanhaksi saakka. Purjehtijayhteisö on mahtava ja siellä missä tapaat muita purjehtijoita, olet aina tervetullut.

Jos Turun saaristo tai Välimeren upeat maisemat on jo nähty, voi miettiä suurempiakin haasteita. Jotkut seilaavat esimerkiksi Atlantin yli ja kaikista kunnianhimoisimmat seilaavat jopa ympäri maailman kaikilla vesillä. Et tule koskaan kyllästymään maisemiin, sillä purjehtiessa sinulla on loputtomia kohteita, joissa voit käydä haastamassa itsesi ja näkemässä maailmaa monilta eri kanteilta. On selvää, että matka purjehtien on aivan erilainen elämys kuin lentokoneitse, autolla tai junilla matkustaminen. Suosittelen kaikkia kokeilemaan purjehdusta – edes kerran!

Opiskelijaelämää Helsingissä

Täytyy sanoa, että oli kyllä melkoisen uuvuttava päivä tänään. Aamulla piti mennä yhdeksään töihin, mutta kännykän akku oli loppunut yön aikana, ja heräsin puoli tuntia myöhässä. En ehtinyt kuin haukata jotain nopeasti ja riipiä jonkinlaiset vaatekappaleet päälleni. Ja sitten oli laitettava juoksuksi. Onneksi työpaikkani sijaitsee myös Kalliossa, niin kuin oma rakas kotinikin. En kestäisi, jos joutuisin viettämään aamut ruuhkaisessa bussissa tai alati nykivässä ratikassa. Loppujen lopuksi mitään vahinkoa ei ehtinyt syntyä, vaan ehdin juuri ja juuri ajoissa.

Haastavia työpäiviä

Pidän kyllä työstäni kahvilassa ja suurin osa asiakkaista on todella ihania. Joskus asiakaspalvelutyö on vaan niin haastavaa! Niin kuin tänään. Olin siis jo valmiiksi äreällä tuulella pommiin nukkumisen vuoksi. Varmaan tästä johtuen tuntui, että aivan kaikki mahdollinen, mikä vaan voi mennä pieleen, todellakin meni. Muut mokani kuittasin olan kohautuksella, mutta vieläkin harmittaa hiukan se, että annoin vahingossa väärin rahasta takaisin eräälle vanhemmalle naisihmiselle. Hän on vielä yksi vakiasiakkaistamme.Kyse oli 20 sentistä, mutta sain kyllä kuulla kunniani. Olin aivan nolo ja oikein tunsin, miten puna nousi kasvoilleni. Pahoittelin kovasti ja tarjosin ilmaista suklaakonvehtia anteeksipyynnöksi virheestäni. Tämä ei tietenkään rouvalle kelvannut, vaan hän poistui pöytään niskojaan nakellen ja puhisten. Luulin, että tilanne ei voisi tästä enää pahentua, mutta olin tietenkin väärässä. En ollut huomannut, että eräs vanha tuttuni oli tullut tällä välin sisään kahvilaan. Ja tämä mieshän on minulle tuttu siitä, että olen ollut yhden kerran hänen kanssaan treffeillä sellaisessa kivassa ravintolassa rautatieaseman lähellä. Ruoka oli siellä todella hyvää, mutta samaa ei ikävä kyllä voinut sanoa seurasta! Tiesin jotenkin jo aivan ensi hetkistä lähtien, että me emme ole todellakaan samalla aaltopituudella. Aluksi kummankin oli vaikea keksiä minkäänlaista jutun juurta ja tilanne alkoi olla jo nolo. Sitten treffikumppanini piti noin puolen tunnin yksinpuhelun siitä, mitä purjehduksen parhaat puolet ovat.

Kiinnostava aihe sinänsä, mutta jossain kohdin alkoi harmittaa, että itsellä ei ollut mahdollisuutta osallistua yksinpuheluun. Söimme siinä siis hieman oudoissa tunnelmissa, sillä vaistosin kyllä, että en kyllä minäkään taida vastata hänen ihannenaistaan. Tällainen oli siis meidän viime kohtaamisemme ja nyt hän seisoi kassalla teekuppinsa ja luomusämpylänsä kanssa. Voi itku.

Paniikki!

En siis voinut millään tietää, oliko hän kuullut minun ja vanhan rouvan välisen episodin. Yritin sitten olla siinä aivan kuin ei mitään ja hymyillä hänelle tyynen rauhallisella, asiakaspalvelijamaisella ja kylmän viileällä ilmeellä, vaikka olin aivan tuskastuttavan tietoinen siitä, että en nyt ollut aivan parhaimmillani. En henkisellä tasolla enkä ainakaan fyysisellä. En ollut aamulla ehtinyt kuin sutaista meikkiä sinne tänne.

Hän sitten tervehti siinä, hieman vaivautuneen oloisesti hänkin ja poistui äkkiä istumaan sivupöytään, jonne ei tiskiltä näy. Huh, huh. Selvisin jotenkin työpäivästä hengissä ja tänään ei tarvinnut onneksi kuin piipahtaa yliopistolla. Sitten vain kuntosalille purkamaan hermopaineita ja kaupan kautta kotiin. Terveelliset elämäntavat unohtuivat tosin – taas – kaupassa hetkeksi. En yksinkertaisesti vaan pystynyt vastustamaan houkutusta, yksi suklaalevy vain tarttui käteeni! Mutta nyt jätän tämän päivän analysoinnin sikseen ja lähden mutustelemaan sitä.

Tukholman viikonloppuristeilyt

Tukholman viikonloppuristeily on monelle suomalaiselle tuttu matka. Tukholmaan on hyvät laivayhteydet Suomesta, sekä Helsingistä että Turusta. Moni käy Tukholmassa päiväseltään niin, että kaksi yötä menee laivassa. Useat henkilöt käyvät maissa päivän aikana, mutta jotkut matkustajat pysyvät laivassa myös Tukholman pysähdyksen aikana. Viikonloppuristeily Tukholmaan onkin monelle suomalaiselle jonkinlainen rituaali. Tosin nykyään moni valitsee Tukholman sijasta Tallinnan, joka sijaitsee huomattavasti lähempänä. Tukholmaan liikennöi pääasiassa kaksi yhtiötä, Tallink Silja ja Viking Line. Mikä Tukholman risteilyissä sitten kiehtoo suomalaisia, sillä suomalaisia käy näillä risteilyillä huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi ruotsalaisia. Tukholman viikonloppuristeilyille lähdetään eri syistä. Joku haluaa nauttia laivan tarjonnasta ja näin ollen laivamatka on matkan tärkein osa, kun taas toisille Tukholmassa käynti on viikonloppuristeilyn merkittävin etappi. Laivamatkan osalta jotkut ovat kiinnostuneet laivan ravintola- ja musiikkitarjonnasta, joillekin kauniit maisemat ovat tärkeitä, kun taas joku haluaa käydä taxfree-ostoksilla. Monelle myös laivan pelitarjonta on tärkeä. Täällä voit pelata erilaisia peliautomaatteja. Ei yhtä suuri kuin online-kasinot. Ei ilmaisia pelejä osoitteessa freespinskasino.com. Mutta ainakin uskomattoman hauska.

Omat kokemukseni Ruotsin risteilystä

Kävin viikonloppumatkalla Ruotsissa viime joulukuussa. Laivalla oli paljon ihmisiä ja tutustuinkin uusiin ihmisiin, lähinnä suomalaisiin, mutta joihinkin ulkomaalaisiinkin. Vietin iltaa laivan buffet-ravintolassa ja sen jälkeen halusin kokeilla laivan pelikoneita. Laivallahan on pelimahdollisuuksia useissa eri paikoissa. Vain 10 euron panoksella onnistuin voittamaan yli 60 euroa, ja päätinkin sitten mennä laivan myymälöihin, joissa sitten kulutin melkein kaikki voittamani rahat. Onneksi laivalla on runsaasti erilaisia pelejä, joten pääsin kokeilemaan onneani myös paluumatkalla.

Mitä näkemistä Tukholmassa on viikonloppuristeilijälle?

Tukholma on Ruotsin pääkaupunki ja maan suurin kaupunki, joten siellä on paljon tekemistä. Moni viikonloppuristeilyllä käyvä vierailee ainakin Vanhassa kaupungissa ja mahdollisesti myös Kuninkaanlinnassa. Myös Suomen hintatasoa edullisimmilla ostoksilla käynti on tärkeää. Suosittu tavaratalo Tukholmassa on Åhléns -tavaratalo. Tukholmassa on myös monia kiinnostavia pieniä liikkeitä, ja erityisesti viikonloppuisin kirpputoreja. Tukholmasta on mahdollista ostaa esimerkiksi ruotsalaisia design-tuotteita – tosin hinnat voivat olla usein varsin korkeita. Hintojen vuoksi moni ostosmatkailija meneekin nykyään muihin kohteisiin.

Tukholmassa on myös paljon mielenkiintoisia museoita ja nähtävyyksiä. Yksi suosituimmista on Vasa-laiva. Myös Tukholman Nykytaiteen museo on suosittu nähtävyys. Erityisesti lasten suosiossa on Skansenin ulkoilmamuseo sekä Kolmårdenin eläinpuisto. Tukholmassa on myös monia pienempiä, mutta kiinnostavia museoita, esimerkiksi Valokuvataiteen museo. Valitettavasti päiväseltään Tukholmassa vierailevalla laivamatkailijalla on usein niin vähän aikaa, ettei kovin monessa museossa ehdi vierailla. Tukholmassa on myös runsaasti miellyttäviä ravintoloita ja kahviloita, joissa saa helposti vierähtämään muutaman tunnin.

Terveelliset elämäntavat myös lomalla

Tukholman viikonloppuristeilyillä on edelleen maine paikkana, jossa käydään tuulettumassa ja juhlimassa, jolloin myös alkoholinkäyttö kuuluu asiaan. Monelle risteilyt ovat mahdollisuus rentoutua ja laivalla näkeekin usein ihmisiä hyvässä humalassa. Kaikille alkoholi ei kuitenkaan ole tärkeää, joillakin, kuten minulla, on intohimona terveelliset elämäntavat. Tällaisellekin matkustajalle Tukholman viikonloppuristeily voi tarjota erilaisia elämyksiä. Laivalla voi tanssia, syödä terveellisesti, käydä uimassa ja kuntosalilla. Samoin Tukholmassa voi käydä syömässä yhdessä kaupungin lukuisista kasvisravintoloista tai lenkillä kaupungin puistoissa.

Tukholman risteilyjen tulevaisuus

Lennot Suomesta Tukholmaan ovat niin edullisia, että yhä harvemmin on taloudellisesti kannattavaa mennä laivalla. Siksi laivamatkojen tulevaisuus riippuu pitkälle siitä, kuinka paljon ihmiset haluavat tulla nimenomaan laivalle. Nykyajan risteilyalukset ovat liikkuvia viihdekeskuksia, ja ohjelmatarjonta on hyvin monipuolista. Laivayhtiöt järjestävät erilaisia teemaristeilyjä ja usein myös varsin nimekkäitä esiintyjiä soittaa laivoilla. Tukholman-risteilyt ovat varsin hyvin vakiintuneet vuosikymmenten aikana, eikä radikaaleja muutoksia ole nähtävillä aivan lähivuosina. Laivayhtiöt pyrkivät uudistumaan esimerkiksi hankkimalla uusia laivoja, jotka taas houkuttelevat uusia matkustajia.

Hulluna terveelliseen elämäntapaan

Terveys ja hyvinvointi eivät aina ole olleet elämäni ykkösprioriteetti, mutta siitä lähtien, kun ne nousivat ykköseksi, on elämänlaatuni kohonnut huomattavasti. Monia kiinnostaa laihtuminen, lihasten kasvattaminen, pitkä elinikä tai muu vastaava. Näitä yritetään tavoitella etsien oikoteitä ja helppoja ratkaisuja – löytää jonkinlainen taikakeino, jonka avulla elää hoikkana, kauniina ja terveenä pitkään. Voin sanoa, että mitään taikakeinoa ei ole. Hyvinvointi lähtee jokaisen sisältä, omasta omistautumisesta ja kiinnostuksesta parempaan elämään.

Mitä hyvinvointi sitten on? Itselleni se tarkoittaa sitä, että hyväksyn oman kehoni ja sen rajoitteet, mutta haluan silti kehittää sitä eteenpäin. Haluan harrastaa erilaisia lajeja ja tulla niissä paremmaksi. Harrastuksen voi aloittaa myös vanhana ja tärkeä oivallus on se, ettei tarvitse kilpailla muita kuin itseään vastaan. Omat lempiharrastukseni ovat pikajuoksu, uinti ja tanssi. Suhtaudun kaikkiin rennosti, mutta henkilökohtaista kehittymistä tavoitellen. Terve suhtautuminen kuntoiluun on askel kohti terveempää kehoa.

Tasapainoinen ruokavalio kaiken A ja Ö

Hyvinvointi koostuu muutamasta peruspalikasta: unesta, sosiaalisista suhteista, liikunnasta ja ruoasta. Ruoka ja ruoanlaitto ovat aina olleet lähellä sydäntäni ja paras oivallukseni onkin ollut se, että terveellisyyden tavoittelun ei tarvitse pilata ruoanlaiton iloa. Terveellinen ja monipuolinen kokkailu ei tarkoita maukkauden tai monipuolisuuden karsimista vaan päinvastoin, terveellinen ruoanlaitto on mitä hauskinta. Elämäni Helsingissä on usein kiireistä, joten syön myös toisinaan ulkona. Onneksi terveellisiä vaihtoehtoja painottavia ravintoloita ja kahviloita on ilmestynyt kaupunkiin kuin sieniä sateella.

Terveellisen ruoanlaiton kulmakivet ovat monipuolinen kasvisten ja hedelmien käyttö. Itse painotan kauden kasviksia eli kesällä syön paljon tuoreita vihanneksia ja marjoja ja talvella syön juureksia, kuten lanttua ja punajuurta. Ne ovat perinteisiä suomalaisia raaka-aineita, jotka eivät ehkä kuulosta trendikkäältä, mutta ovat ravitsevia ja sopivat myös opiskelijabudjettiin. Terveellinen ruokailu ei vaadi purkkitolkulla lisäravinteita ja -jauheita tai erityisiä superruokia. Nämä voivat kuitenkin olla hyvä lisä, jos aina ei ehdi syödä monipuolisesti.

Liikunta pitää kehon ja mielen kunnossa

Tavallinen päiväni alkaa klo 7 aamupalalla, joka useimmiten on iso kuppi vihreää teetä sitruunalla sekä kulho lempikaurapuuroani. Kaurapuuron keitän aina kasvimaitoon, kuten soija- tai mantelimaitoon vaihdellen sen mukaan mitä jääkaapista löytyy. Lisään puuroon pähkinöitä ja mustikoita. Puuron kylkeen syön hedelmän, kuten omenan, veriappelsiinin tai kiivin. Aamiaisen jälkeen suuntaan päivän treeneihin. Ne saattavat olla juoksulenkki, uintiharjoitus tai tanssitunti, riippuen viikonpäivästä. Treenit kestävät usein puolitoista tai kaksi tuntia.

Kuinka terveellisen elämäntavan saa yhdistettyä kiireiseen päivään tai stressaavaan arkeen? Se saattaa aluksi kuulostaa vaikealta, mutta suunnitelmallisuudella ja aidolla halulla saada uusi aktiivinen arki toimimaan se on täysin mahdollista. Kun uuden elämäntavan aloittaa, saattaa se tuntua aikaa vievältä ja turhalta, mutta mitä kauemmin sitä jatkaa sitä paremmin se hioutuu osaksi omaa arkea. Pian terveellinen aamupala, säännölliset treenit sekä hyvät yöunet ovat automaattinen osa jokaista päivää, eikä kestä kauaa kunnes huomaat, että voit ja jaksat paremmin.

Turun saaristossa purjehtiminen

Kokemukseni Turun saaristossa purjehtimisesta on upea. Turun saaristossa on jopa 20 000 saarta, joista suurin osa on jäänyt täysin tuntemattomaksi. Jokaiselle riittää uutta ja ihmeellistä nähtävää ja ei tarvitse lähteä omia lähivesistöjä kauemmaksi löytääkseen uusia elämyksiä. On hyvä tutustua paikkoihin jo ennalta, jotta tietää mitä odottaa. Varustelut ja reitti on mitoitettava tarpeelliseksi reissun pituuteen nähden ja sopivat vierasvenesatamat sekä ankkurointipaikat on hyvä saada selville jo hyvissä ajoin ennen lähtöä.

Purjehtiminen on ihanaa, sillä siinä mieli lepää ja saa olla aivan rauhassa. Monet ajattelevat, että purjehtiminen on stressaavaa ja hieman pelottavaakin. Kun ottaa sään ja merenkäynnin huomioon tarpeeksi hyvin, sekä tutustuu alueeseen, jolle on lähdössä, ei purjehtimisen vaaroja tarvitse pelätä. Stressi sitä paitsi vain lievittyy, kun saa omaa aikaa ja rauhaa ihan erilaisessa ympäristössä kuin missä normaalisti aikaansa viettäisi. On siis lämpimästi suositeltavaa, että kokeilee uusia elämyksiä purjehtimisen parissa.Jos sinulla ei ole taitoja purjehtimisesta, mutta haluaisit kuitenkin viettää aikaasi merellä, on viikonloppuristeily Tukholmaan yksi vaihtoehdoista. Risteilyjä lähtee niin Helsingin kuin Turunkin satamista ja esimerkiksi Turku-Tukholma-päiväristeilyt ovat hyvin suosittuja. Matkalla voit napata pöydän tai istumapaikan ikkunan vierestä ja katsella kaunista merimaisemaa. Jotkut risteilyalukset myös viettävät pidemmänkin ajan maissa, jotta pääset myös samalla tutustumaan kauniiseen Tukholman kaupunkiin. Risteileminen on hyvin perinteinen tapa suomalaisille viettää aikaansa ja ottaa pieni irtiotto arjesta. Mikä parasta, risteily ei vaadi sinulta omaa kokemusta merillä olosta, vaan voit luottaa ammattitaitoisen henkilökunnan vievän sinut perille kaikessa rauhassa. Tämä on hyvä vaihtoehto niille, jotka kaipaavat pientä vaihtelua, mutta eivät liioin perusta jännityksestä.

Turun saaristossa omalla veneellä liikkuessa on otettava huomioon, että monet rannoista kuuluvat yksityishenkilöille ja ovat mökkirantoja. Täytyy siis kiinnittää tarkasti huomiota siihen, mille saarelle veneensä ankkuroi, jottei päädy häiritsemään toisten mökkirantoja. On myös tärkeää tietää, ettei vierasvenesatamiin saa esimerkiksi jättää roskiaan lojumaan ja saariston vakioasukkaita ja toisia veneilijöitä tai matkailijoita ei saa häiritä omalla käyttäytymisellään. Valitettavasti jotkut saarista ovat rajoittaneet vieraiden pääsyä saarelle aiempien vastaavanlaisten ongelmien ilmetessä.

Parhaita Turun saaristokohteita

Mitkä sitten ovatkaan parhaita kohteita vierailla Turun kauniissa saaristossa? Luonnon ystäville Utön saari on mahtava tilaisuus päästä tutustumaan sen ainutlaatuiseen luontoon, maisemaan ja historiaan. Utöön pääsee sekä yhteysaluksella, että myös omalla veneellä. Siellä voit myös varata yöpymisen, jos sinulla ei ole mahdollisuutta yöpyä omalla veneellä. Utöllä on pitkät juuret historiassa jopa 1600-luvulta saakka ja se on jo silloin ollut tunnettu satamapaikka. Nykyään saaren asukkaita on noin viisikymmentä.Vepsän lomasaari sen sijaan houkuttelee kävijöitä ihanine hiekkarantoineen ja ystävällisine ihmisineen. Kyseisellä saarella on myös mahdollista majoittua esimerkiksi vierasmökkeihin ja saarella on tarjolla aktiviteetteja jopa kesäteatterista lähtien. Paras aika käydä siellä on tietenkin kesä. Kesäkauden huveihin Vepsän saarella onkin varauduttu hyvin. Upeista kalliomaisemista voi nauttia kymmenien metrien korkeudessa ja paikan historiasta kerrotaan sinulle mielellään. Vepsä on aikoinaan toiminut esimerkiksi piilopaikkana salakuljettajille. Löydät siis takuulla mielenkiintoista tietoa ja tekemistä tältä ihanalta saarelta!

Haaveena akvaario

Olen nyt jo useamman kuukauden suunnitellut akvaarion ostamista. Olen aivan innoissani ajatuksesta! Olen etsinyt tietoa netistä ja katsellut kuvia kaloista ja akvaarioista. Miten uskomattoman hienoja vaihtoehtoja voi ollakaan – siitä tulee ehdottomasti kotini keskipiste. Mietin jo nyt, miten vieraat tulevat ihastelemaan sitä ja kuinka paljon saan itse iloa sen katselusta. Silloin kun on vaikeuksia rentoutua ja rauhoittua, voin vain suunnata katseeni akvaariooni ja tarkastella, mitä kalani touhuavat ja miten ne viettävät elämäänsä niille suunnittelemassani kodissa.

Uusi, ihana harrastukseni

Akvaariosta tulee ehdottomasti uusi, hieno harrastus, jonka parissa tulen tulevaisuudessa viettämään paljon aikaa. Akvaarioliikkeissä myydään todella monipuolisesti paitsi kaloja, myös kasveja ja erilaisia somisteita. Olen katsellut jo valmiiksi esimerkiksi erilaisia myytäviä kiviä ja kantoja, joilla kokonaisuudesta saa upean näköisen. Kalat ovat tietysti se ykkösjuttu ja syy miksi akvaarion haluan. Ihanaa, että saan yhdellä kertaa niin monta lemmikkiä! Valintojen tekeminen tulee varmasti tuottamaan vielä pään vaivaa. Vaihtoehtoja on niin paljon.

Kalalajien valinnan vaikeus

Ensimmäiseksi tulee tietysti mieleen, että valitsisi kalat vain niiden ulkonäön perusteella. Asia ei valitettavasti ole ihan niin yksinkertainen. Niiden täytyy tulla toimeen keskenään ja niillä tulee olla samat vesi- ja lämpötilavaatimukset. Sitten vaikuttaa tietysti akvaarion koko, eli niitä saa olla vain tietty määrä tietyn kokoisessa akvaariossa. Muuten ne eivät voi hyvin, mitä en tietenkään halua. Eli täytyy pitää nämä asiat mielessä, kun suunnittelen mitä kaloja tulen hankkimaan.

Yksi kalalaji, jonka ehdottomasti haluaisin, on perhoskiklidi. Hauska nimi! Ne ovat mielestäni aivan uskomattoman kauniita, niissä on hieno yhdistelmä eri värejä ja niistä todellakin tulee jollain tavalla perhonen mieleen. Myös lehtikalat ovat hienon näköisiä! Ne ovat ilmeisesti myös hyvin helppohoitoisia. Perhoskiklidien ongelmana nimittäin on se, että ne ovat rauhallisia kaloja, joita ei voi yhdistää kuin toisten rauhallisten kalalajien kanssa. Joten en ole aivan varma kannattaako minun valita niitä, vaikka ne ovatkin niin hienon näköisiä.

Taistelukalat

Lisäksi olen katsellut paljon taistelukaloja. Niiden ulkonäössä on jotain tosi jännää ja niitä saa erivärisinäkin. Niiden raflaava nimi tulee siitä, että akvaariossa ei voi olla kuin yksi taistelukalauros. Jos niitä on useampi, ne alkavat tapella raivokkaasti keskenään. Kauhea ajatus. Minä ja blogini saisimme pian syytteen jostain eläinsuojelurikoksesta… Uroksia ei voi olla siis kuin yksi. Mutta ne ovat kuulemma täysin säyseitä ja rauhallisia muita kalalajeja kohtaan – eivät mitään tappelupukareita!

Labyrinttikaloja olisi mielenkiintoista seurata

Toinen kiehtova kalalaji on labyrinttikalat. Niillä on labyrinttielin, jonka kautta ne hengittävät käydessään haukkaamassa happea veden pinnalta. Sitä voisi olla jännä seurata. Niiden hyvänä puolena on myös se, että nekin ovat rauhallisia eivätkä häiritse kalakavereitaan. Ne siis soveltuisivat yhteen perhoskiklidien kanssa, joista aikaisemmin kirjoitin. Ennen akvaariokauppaan säntäämistä minun tulee kuitenkin tässä vielä miettiä ja suunnitella kalalajien valintaa. Mutta onhan tässä aikaa harkita ja haaveilla ennen lopullisen ostopäätöksen tekemistä.